sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Heijastuksia

On joitakin sääntöjä, joita olen kuuliaisesti noudattanut jo aivan taaperosta asti. Jo silloinkin ne tuntuivat niin järkeviltä, että totesin parhaaksi noudattaa niitä. Yksi on turvavyön käyttö autossa, käytän aina vaikka kuinka lyhyillä matkoilla tahansa turvavyötä, enkä itse aja metriäkään jos ei kaikilla matkustajilla ole turvavyöt kiinni. Toinen on heijastimen käyttö, pimeällä minulla on aina mukana heijastin tai mieluusti useampi, ja vielä parempi jos vaatteissa itsessään on jo heijastimet. Nyt kun illat ovat jo alkaneet olla pimeitä, oli aika kaivaa heijastimet esiin.

heijastimet
Aika hyvin heijastavat jo ihan kameran salamavalossa, näiden avulla sokeampikin huomaa kun raahustan talven pimeydessä teitä pitkin eteenpäin. Meinasin ensin kirjoittaa, etten ole ostanut yhtäkään näistä heijastimista, mutta sitten muistin että tuossa vasemmassa alalaidassa olevan pinkin nalleheijastimenhan minä ostin kirpparilta. Kaikki muut olen löytänyt ulkoa maasta tai saanut kylkiäisenä ostosten tms. yhteydessä. Muistaako kukaan miten ennen heijastimia tunnuttiin jakavan ihan ilmaiseksi joka pankissa, konttorissa ja kaupassa? Nykyään niitä ei saa ilmaiseksi juuri mistään, ja kaupassakin hinnat saattavat olla viidestä kymmeneen euroa. Aika halpa henkivakuutus silti, joten ei muuta kuin heijastimet hihaan tai lahkeeseen ja menoksi, kunhan ensin tarkistaa että seurueen karvaisetkin jäsenet näkyvät pimeässä.
heijastava talutushihna
Toki nimittäin Sutkillakin on omat heijastimensa, onhan karvapallonkin henki meille tärkeä. Sen lisäksi että Sutkin valjaissakin on heijastavaa materiaalia, on koiralle myös heijastava talutushihna, sekä heijastinliivi. Ja johan alkaa valkoinenkin koira erottua lumihangesta, ei nimittäin päiväaikaankaan välttämättä heti näe missä hauva menee kun maastoutuu niin hyvin lumen sekaan.

koiran heijastin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti