tiistai 25. syyskuuta 2012

Kaikille naisille

Jatketaanpa tänäänkin kirjojen parissa, tai siis yhden kirjan sillä eilen satukirjoja kirjahyllystä hakiessa otin selailtavaksi myös erään ihastuttavan hupaisan opuksen. Kirjassa on nimittäin erittäin paljon tärkeää tietoa, jonka tulisi olla tuttua kaikille naisille. Tässä kun syysflunssakin yrittää iskeä, ajattelin katsoa löytyisikö kirjasta vinkki myös flunssan selättämiseen.

daily mail
Täytyy kyllä tunnustaa, että olen aika epäonnistunut naisena koska en juuri mitään näistä vinkeistä tiennyt ennen kirjan lukemista. Enkä muista niitä vieläkään, mutta onneksi voin aina tarkastaa kirjasta miten oikeat naiset asian hoitavat. Kirjassa on siis Daily Mailissa 30-luvulla julkaistuja ohjeita naisille niin kodinhoidosta, ruoanlaitosta, kauneudesta kuin lastenkin hoidosta.

siivousniksi
Tämä vinkkihän saa melkein minutkin innosta hihkuen tarttumaan siivousvälineiseen, kerta sillä tavalla minustakin tulee kaunis eikä kiloja kerry. Mitä suotta lähteä erikseen jumppaamaan, kun kotia siivoamalla voi hoitaa saman asian. Näillä naisilla on siivousvaatteetkin paljon tyylikkäämmät kuin minulla, ei ihmekään siis etten tunne itseäni kovinkaan hehkeäksi naama punaisena paikkoja siistiessäni. Seuraavalla kerralla on laitettava korkokengät jalkaan niin asia korjaantuu.

vaatteet 30-luvulla

Kirjassa on myös valokuvia tuon ajan tyylistä, muotia oli tärkeää seurata jo silloinkin. Tuollainen päivänvarjo ei olisi yhtään hullumpi nykyäänkään, ei tarvitsisi pelätä auringossa palamista tai läträtä litratolkulla aurinkorasvaa.

neulottu uimapuku
Uimapuvut olivat tuolloin hieman armeliaampia naisvartalolle, sellumuhkurat sai paremmin peittoon kuin pikkuruisissa bikineissä.

vaatetus 30-luvulla
Onneksi kuitenkaan ei tarvitse enää nykyään kituuttaa jonkun toisen saneleman vaaterahan varassa, vaikka eipä se kai haittaisi tänäkään päivänä tehdä budjettia siitä mihin on varaa ja mitä kannattaa ostaa. Koska vaatteita ei osteltu 30-luvulla samaa tahtia kuin nykyään, on kirjassa myös useita neuvoja naisille kuinka muunnella vanhoista vaatteista uusia, tai kuinka käyttää vanhan vaatteen kangas muuten hyödyksi. Onneksi nyt onkin taas uudestaan tullut muotiin vaatteiden tuunaaminen, vaikka välillä sitä tehdään enemmän huvin vuoksi kuin oikeasta tarpeesta.

nainen auton ratissa
Hieman naisasiaakin kirjasta löytyy, kaiken hömpän ja perinteisen naisen roolin korostamisen seasta. Tokihan tämä ladyn lausunto pitää paikkansa vielä nykyäänkin.

joululahjat 30-luvulla
Jouluakaan ei ole unohdettu, mummo ilahtuu kun voi siivota kotiaan tuolissa istuenkin eikä koiraakaan ole unohdettu.

lastenhoito 30-luvulla
Tuntuipa lihominen huolettavan ihmisiä jo aiemminkin, kun jo vauvojen painoista oltiin tarkkana. Osa kirjan neuvoista onkin hieman kyseenalaisia näin nykyajan ihmisen kannalta katsottuna.

silmäluomien hoitaminen
Tulevatkohan öljytyt silmäluomet pian takaisin muotiin? Tätä vinkkiä olisi ainakin helppo ja halpa noudattaa. Ennen kuin ei ollut nettiä, piti ompelutöihinkin kysellä ideoita lehdestä, vastaus taisi tulla vain vähän hitaampaa kuin Googlen avustuksella tänä päivänä.

30-luvun vaate
Lopuksi vielä vähän lisää rantamuotia, joku tällainen rantapyjama minua oikeastaan houkuttaisikin tehdä, tosin en tiedä kehtaisinko lähteä siinä rannalle tepastelemaan. Vaikka en vielä nopealla selauksella löytänytkään flunssavinkkejä, niin ainakin mieli parani kaikki hassuja kysymyksiä ja vastauksia lukiessa. Näinköhän meillekin sitten joskus tulevaisuudessa nauretaan kun ihmiset sadan vuoden päästä lukevat netin keskusteluista koottuja parhaita paloja?

6 kommenttia:

  1. Minäkin aina pohdin tällaisille hihitellessäni, että miltä meidän elämä mahtaa näyttää vuosisadan päästä. Ja mitkä nyt itsestäänselvyytenä pidetyt asiat ovat silloin kaikkein naurettavimpia - sitä kun on nykyihmisen ihan mahdoton ennalta nähdä.
    Anopin kanssa olemme vertailleet vauvanhoito-ohjeita, ja sillä saralla 30 vuotta on jo pitkä aika, paljon ehtii muuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan aika monet asiat ovat hassuja tai outoja tulevaisuuden ihmisen mielestä, pitävät meitä ihan alkeellisina sitten :D

      Poista
  2. Mikä mahtava opus, upeita viisauksia! :-D Ja ihan varmasti meille nauretaan sadan vuoden kuluttua, ainakin silikoneille, irtoripsille ja tekokynsille.

    Vaatebudjetti ei sinänsä olisi pöllömpi idea... Tai ainakin pitäisi tehdä lista niistä, mitä _oikeasti_ tarvitsee per sesonki vai tarvitseeko ollenkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ainakin noille silikoneille sun muille nauretaa, vaikka taitaa osa nauraa jo nytkin niille kaikkein älyttömimmille tapauksille.

      Tarpeellisten vaatteiden lista voisi olla ihan hyödyllinen, aivan varmasti minullakin on vaikka kuinka paljon sellaisia vaatteita jotka eivät oikeasti ole tarpeellisia, ja vain kuvittelen että ilman niitä en voisi elää.

      Poista
  3. Olipa hauska juttu! Ihanaa, "miten käyttää vaateraha" :)

    VastaaPoista