maanantai 3. syyskuuta 2012

Sateessa ja suihkussa

On se syksy tosiaan saapunut, tänäänkin on satanut lähes koko päivän. Sadepäivänä onkin lenkin jälkeen mukava hemmotella itseään kuumalla suihkulla ja hellivällä kosmetiikalla. Olen aika vaatimaton kuluttaja mitä kosmetiikkaan tulee, en kaipaa erikoishoitoja tai kalliita tuotteita vaan pidän enimmäkseen ihan perusmarketeista löytyvistä aineista.

kosmetiikka pyykkikori
Kuva on hieman hämärä kylpyhuoneen huonosta valaistuksesta johtuen, mutta kelvannee tarkoitukseensa. Anttilan aletavaroiden joukosta löytyneen pyykkikorin päällä tulee säilettyä muutamaa usein käytettyä tuotetta. Mikä tietysti hankaloittaa pyykkikorin järkevää käyttöä, mutta tuo kansi on vain liian houkutteleva laskutaso. Kori olikin Anttilassa viimeinen yksilö jossa oli kansi säilynyt mukana, ja siinäkin oli muutama pieni kolhu, mutta sopiva hinta ja koko veivät voiton. Pienet nirhaumat kannessa eivät käyttöä haittaa.

Pitkien, takkuuntuvien ja sähköisten hiusten haltijana on hiuksiin jätettävä hoitosuihke melkeinpä välttämätön. Ostan useimmiten sitä, mikä on halvinta, kunhan se tuoksuu hyvälle sillä suurta eroa en ole suihkeiden välillä havainnut. Tosin haikailen saavani lisää ihanaa kookosöljysuihketta, jota ulkomailla asuva siskoni joskus tänne Suomeenkin toimitti testattavaksi. Posliinipurkissa säilytän korvapumpuleita, se oli niin korni, että se oli pakko hankkia kun sen kirpparilla kerran näin. Ja se onkin täsmälleen oikean kokoinen korvapumpuleiden säilytykseen.


kotimaiset pesuaineet


Herbina on yksi merkki, jota tulee käytettyä paljon. Olenkin tykästynyt näihin uusiin luomuruusuaineisiin, sekä jo vähän aikaa markkinoilla olleisiin biohajoaviin tuotteisiin. Luomuruusu on hoitavampaa, ja sopii paremmin hoitoaineeksi hiuksilleni, mutta shampoona toimii hyvin myös tuo lummeversio. Nämä tuotteet tuoksuvat jotenkin ihanan kesäisille, ja minulle tuleekin aina lapsuuden mökkikesät järven äärellä niistä mieleen. XZ on toinen merkki, jota myös ostan usein, nyt on saunailtoina käytössä öljyhoitoshampoo niin ei tarvitse kuljetella montaa erillistä putelia saunaan ja takaisin. Herbinan kuorinta-aineen sain lahjaksi, niitä harvemmin ostan mutta käytän mielelläni jos lahjaksi saan. Jalkojen hoitoon riittää sitten ihan tavallinen hohkakivi, ja talvisin tarvittaessa kosteusvoide.

kosteuttava öljy kasvoille
Kosteusvoiteissakin on tällä hetkellä pari Herbinan tuotetta käytössä, vaikka vartalon kosteutukseen ostankin aika vaihtelevasti eri valmistajien rasvoja. Yleensä ihan hinnan ja jälleen kerran tuoksun mukaan, en tarvitse voimakkaita tuoksuja, mutta haluan että tuote tuoksuu hyvälle. Viime kerralla Herbina sattui olemaan tarjouksessa, joten se lähti sillä kertaa matkaan, ja kasvovoiteen sain lahjaksi samalla kertaa kuin kuorinta-aineenkin. Yleensä nimittäin käytän kasvojen ihon kosteuttamiseen öljyä, suosikkini on aprikoosinkiviöljy mutta se oli viimeksi loppu, joten päädyin manteliöljyyn. Öljy on erittäin riittoisaa, sopii hyvin mineraalimeikin alle ja sopii myös minun herkästi ärtyvälle ihollenikin hyvin. Tuota Herbinaa olen nyt käyttänyt kiireisinä aamuina, sillä se imeytyy todella nopeasti. Öljyn imeytymistä joutuu kuitenkin hetkisen odottamaan.


ikean saippuakulho
Saippua, joka asustaa Ikean saippuakupissa, on Urtekramin Aloe vera -saippua. Paras saippua mitä olen testannut, ja vaikka pidän myös Body Shopin ihanan tuoksuisista saippuoista, niin tätä useimmiten ostan. Ennen naama oli suihkun jälkeen aina kireä, hilseilevä ja halkeileva vaikka olisin millä herkän ihon aineella pessyt, mutta ei enää tällä saippualla pestessä. Olen käyttänyt Urtekramilta myös shampoita ja hoitoaineita, ja shampoista kyllä tykkäsin mutta hoitoaineet eivät olleet tarpeeksi hoitavia minun pitkille hiuksilleni, joten niitä ei ole tullut enää ostettua.


keraaminen säilytyspurkki
Loppuun vielä lähikuva tästä tyylikkyyden huipentumasta, eihän noita suloisia pieniä possuja voinut tällainen possuihminen vastustaa, ja hymyilevä kyyhkynen kannen nuppina on sekin aika söpö. Hieman pelkään, että meillä on muutaman vuoden päästä koti täynnä kaikkia mitä oudoimpia posliinieläimiä, -kippoja ja -säilytysrasioita, jos tämä tahti jatkuu, ja päädymme vielä johonkin television hamstrausohjelmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti